Historia

Lyhyt kuvaus menneistä:

Vaikkakin Jyväskylässä on pelattu jenkkifutista ennenkin (Jyväskylä Rangers) Jaguaarit aloittivat kaudella 1996 uutena joukkueena lajin alimmalta sarjatasolta eli II divisioonasta. Nousu I divariin tapahtui jo samalla kaudella.

(Kuva on A-nuorten pelistä Jaguaarit vs Colts)

Vuonna 1997 joukkue hankki amerikkalaisen Anthony De Carvalhon vastaamaan hyökkäyksestä. Loppuvuodesta 1997 asetettiin päävalmentaja coach D:n johdolla seurassa selkeä tavoite harjoitteluun ja asennepuolella haluttiin saavuttaa yhtenäinen ja tiukasti töitä tekevä joukkue.

Kauden 1998 Jaguaariryhmä oli nuori, voitonhaluinen ja ennen muuta urheilullinen joukkue joka saavutti kolmannen sijan suhteellisen pienellä (18-20hlö) miehistöllä.

Kausi 1999 oli ns. perfect season, eli 10 ottelua 10 voittoa sekä I divisioonan voitto, että nousu vaahteraliigaan. Ensimmäistä kertaa Jaguaarit palkkasivat Amerikkalaisia pelaajia (FB, FS) ja he auttoivatkin joukkuetta niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Joukkueen taipumattomuudesta kertoo se, että poikkeuksetta kaikki kauden tiukemmat ottelut ratkaistiin toisella puoliajalla, tarkemmin viimeisellä neljänneksellä.

Kausi 2000 Vaahteraliigassa toi lisäväriä kaikilla osa-alueilla Jyväskylän jenkkifutikseen. Keväällä tuli kuitenkin pieni takaisku, sillä Coach D jätti joukkueen henkilökohtaisiin syihin vedoten. Päävalmentajan paikan otti kokenut pelaaja sekä valmentaja Veli-Matti Kallislahti. Jaguaareista tuli heti ensimmäisellä vaahteraliigakaudellaan Jyväskylän tähän asti menestynein joukkue, voitettuaan mm. 4 ensimmäistä otteluaan. Lopullinen sijoitus oli 4. joka ylitti kaikkien odotukset. Myös naisten ja junioreiden saralla tuli menestystä.

(Kuva on pronssiottelusta Jaguaarit vs Trojans)

Naiset voittivat kolmannen mestaruutensa peräkkäin ja 8 vuoden tauon jälkeen saatiin myös junnumitaleja Jyväskylään, kun A-juniorit saivat pronssia ja B-juniorit hopeaa. Kaudella 2000 oli Jaguaarien joukkueiden määrä tähän asti suurin: miehet, naiset, A,B,C ja D juniorit sekä Cheerleaderit.

Kausi 2001 ei mennyt edustusjoukkueella niinkuin oli suunniteltu. 7. sija ja playoffeista ulos jäänti ei tyydyttänyt joukkuetta ollenkaan. Suurin syy kohtalaisen vaisuun menestykseen oli runsaat loukkaantumiset jo ennen kauden alkua ja varsinkin sen aikana. ensimmäisen neljän ottelun jälkeen koko kauden loppuun asti loukkaantuneita oli mm. Janne Kilpua, Teemu Löllö, Aki Ollenberg ja jenkkivahvistus Thomas Pardikes. Voi luottavaisena väittää että pelikunnossa olleena Pardikes yksin olisi voinut kääntää loppukauden kaksi tiukinta ottelua toisinpäin, sillä mies oli vahvistus parhaasta päästä. Hän mm. keräsi joukkueesta kirkkaasti eniten taklauksia koko kaudella, vaikka pelasi vain kolmessa kahdeksasta ottelusta.

Kaudella 2001 naiset eivät hävinneet otteluakaan eivätkä päästäneet pisteen pistettä ennen finaalia. Ensimmäinen tappio muutamaan vuoteen tulikin sitten pahimpaan paikkaan ja Golden Spirit vei mestaruuden mukanaan.

Junioritoiminnassa oli kaudella 2001 mukana A- B- ja C-juniorit. A-juniorit raivasivat tiensä finaaliin mutta tälläkertaa tuloksena hopeaa. Viime vuotinen mitali kuitenkin kirkastui. B-juniorit kirkastivat myös edellisvuoden mitaliaan eli tuloksenamestaruus. C-juniorit osallistuivat kahteen turnaukseen joista tuloksena 3 voittoa ja 2 tappiota.

Kausi 2002 oli kokonaisuutena valtava menestys, siitä kertoo myös SAJL:n valinta vuoden seuraksi. Ainoa mikä jäi harmittamaan oli edustusjoukkueen lopputulos, eli pronssimitalit jäivät potkumaalin päähän Seinäjokelaisia vastaan. sikäli hyvän kauden että lopputulos oli neljäs, mutta hampaankoloon jäi todellakin paljon. Jaguaarien tähän asti parhaat ulkomaanavut, Christian Batcheller ja Anthony Williams sekä suomalaisstatuksella pelannut Paul Luoma tekivät kentällä mitä halusivat. Playoffien ensimmäisellä kierroksella ottelussa Porvoota vastaan Batcheller loukkaantui ottelun loppupuolella, eikä pystynyt pelaamaan Roostersia eikä Seinäjokea vastaan. Williams puolestaan loukkaantui Roosters pelissä, joten Pronssiottelu pelattiin suomalaisvoimin. Ei ole edes jossittelua sanoa että pelikuntoisena akseli Batcheller-Williams olisi tehnyt vähintään sen yhden mitaleihin tarvittavan TD:n Pelin luonne on kuitenkin mikä on, ja kauteen 2003 lähdetään yhtä oppituntia viisaampana: yhden tai kahden pelaajan varaan ei voi koko kautta laskea. Talven aikana Jaguaareihin on otettu käyttöön kuuden hengen valmennustiimi ja harjoituksia tehostamalla pyritään nostamaan koko joukkueen tasoa entisestään.

Muut osa-alueet menivätkin sitten täydellisesti nappiin: Naiset voittivat vuoden tauon jälkeen mestaruuden, A-nuoret voittivat oman sarjansa puhtaalla pelillä niinkuin tekivät myös B-juniorit.

Kaudella 2003 edustusjoukkeen menestys ja taso oli kauden 2001 luokkaa. Loukkaantumiset kaudella, ja jo ennen sitä kutistivat rosterin kokoa 20-25 pelaajaan/ottelu, ja se ei pääsarjatasolla riitä. Talouden kuntoon saaminen oli toinen vaikea asia joka vaikutti mm. siihen että yhtään amerikkalaista pelaajaa ei tuotu. Valmennusryhmään tuli leveyttä ensimäisen kerran kuuteen vuoteen: Vesa Peltola päävalmentajana, Aki Ollenberg hyökkäyksen ja Tommi Korteikko puolustuksen puolelle sekä Jouni Saukko linjavalmentajaksi.

(Kuvassa Esko Myllymäki kantaa palloa)

Tosin loukkaantumiset pakottivat mm. Korteikon pukemaan vielä pelivarusteet niskaan ja pikakomennuksella pelinrakentajan paikalle. Kaikesta huolimatta saldona sentään 2 voittettua ottelua ja toiseksi viimeinen sija sarjataulukossa.

Naisten joukkue koki suuren murroskauden pelaajamateriaalin suhteen. Uusia pelaajia oli joukkueessa enemmän kuin kokeneita, mutta joukkue ylsi silti pronssimitaleille. Juniorit saavuttivat jotakin ainutlaatuista lajin historiassa: sekä A että B junnut uusivat edelliskauden mestaruutensa häviämättä otteluakaan kummallakaan kaudella.

Kausi 2004 oli jälleen kerran pettymys. Viime kauden juniorimenestys oli historiaa, vaikkakin A-nuoret saivatkin hopeaa, ei tuntunut kulta vuosien jälkeen samalta. B-nuoret taas pelasivat 1-divisioonassa, koska SM-sarja pelattiin ensimäistä kertaa 11 miehellä eikä Jaguaari laumassa ollut tarpeeksi pelimiehiä siihen. B-nuoret jäivät divarissakin toiseksi viimeiselle sijalle. C-nuorten kausi oli ylä ja alamäkeä varma mitalli jäi kuitenkin saamatta, koska juniorit eivät pystyneet osallistumaan kauden päätös turnaukseen. Jyväskylässä järjestettiin myös koululippupallo turnaus jonka toiseksi tullu Viitaniemen ylä-aste päätyikin voittamaan Suomen mestaruuden ja pääsi edustamaan maatamme Saksassa pelattaviin MM-kilpailuihin.

Edustusjoukkue koki kovia pelaaja menetyksiä kun Kalle DaSilva Goncalves teki sopimuksen Vaahteraliigaan nousseen Lappeenrannan Rajaritareiden kanssa ja Mika Juutinen päätti pitää välivuoden. Alkukaudesta oli päätetty, ettei yhtään jenkki pelaajaa tuotaisi pelaamaan säästö syihin vedoten. Mutta jo kauden kolmanteen peliin, kahden edellisen tappion jälkeen oli saatu hommattua Jabari Johnson joka osoittautuikin kauden edetessä oivalliseksi hankinnaksi. Tästä todisteena ovat 10 TD:tä kahdeksassa pelissä. Kauden saavutukseksi jäi kaksi voittoa ja kahdeksan tapiota jolla irtosi kuudes sija Vaahteraliigassa. Jaguaareihin liityi myös toinen amerikan apu. BJ Jensen tuli mukaan kuviohin ja toi syvyyttä rosteriin sekä juniori valmennukseen.

Naiset päättivät hakea vauhtia 1-divisioonasta uusien pelaajien vuoksi. Tuloksena oli divisioonan toinen sija ja vain yksi tappio suhteellisen kokemattomalla joukkueella. Joukkueeseen tuli hyviä uusia pelaajia joista voisi mainita Hanna Pellisen, joka tulokas kaudellaan pääsi divisioonan all-stars joukkueeseen

Kausi 2005 oli päätetty menestyä urheilullisesti taloudellisella riskillä. Vesa Peltonen siirtyi valmentajan pestistä seuran puheenjohtajaksi ja valmentajaksi palkattiin Ruotsin 1-divisioonassa menestynyt Ronald Dilks, joka toi mukanaan Ruotsista Gibril Joben vahvistamaan joukkueen juoksu voimaa. Tämän lisäksi pelinrankentajan paikalle saatiin amerikasta Mike Nagy joka myös oli valmentaja Dilksin vanhoja tuttuja. Jaguaarivahvuuteen palasivat myös Aki Ollenberg ja Timo Rantalainen joka oli ollut edellisen vuoden rugbyn parissa ihan maajoukkue tasolla saakka.

Lähtijöiden puolella oli myös vilkasta kun Reo Landen sekä Aku-Matti Leskinen päättivät vaihtaa seuraa. Mikko Lyyra taas pääti pistää kypärän naulaan monien loukkaantumistan vuoksi. Kausi lähtikin lupaavasti liikkeelle kun Jaguaarit voittivat uuden Vaahteraliiga tulokkaan Rauma Sea City Stormin 14-0. Tämän jälkeen sitten ei tullutkaan muita kuin tappiota. Joukkueen kokemattomuus eteenkin linja pelaamisessa näkyivät. Joben yllättävä lähtö takaisin Ruotsiin ja Nagyn loukkaantuminen kauden puoli välissä olivat myös osa syytä joukkueen kehnoon menestymiseen. Valmentaja Dilksin peluuttamis ja harjoitus metoodit olivat joillekin liikaa joten loppu kaudesta pelaajia ei ollut enää jäljellä kuin 15-20 pelajaa. Kauden onnistujiin voidaan luetella Tuukka Hämäläinen joka loisti varsinkin loppukaudesta hyökkäyksessä ja puollustuksessa, sekä Sami Mäkinen joka sai ottaa vastuulleen loppukaudesta sentterin hommat, vaikka ei koko oikein meinnannutkaan riittää. Molemmat olivat tämän lisäksi pelanneet A-juniori kauden joten kausi oli pitkä ja kivinen. Yksi voitto ja yhdeksän tappiota ja sijoituksena viimeinen sija sekä havitty tason mittaus ottelu GS Demonsseja vastaan olivat selkeä merkki siitä että vauhtia oli haettava alemalta tasolta. Lisäksi seuran taloudelliset tappiot eivät auttaneet tilannetta sen enempää. Kauden päätteeksi seura ei edes hakenut liigalisenssiä vaan luopui sarjapaikasta ja tiputtautui 1-divisioonaan.

Juniori puolella A-nuoret olivat asettaneet ainoastaan mestaruuden, mutta kirvelevä tappio Helsingin Roostersseille finaalissa toi jälleen kerran hopeaa. B-nuoret pelasivat jälleen 1-divisioonassa joka oli neljän joukkueen tynkäsarja. Tuloksen oli toinen sija ja yksi luovutettu ottelu.

Naiset olivat palanneet takaisin SM-sarjaan josta irtosi pronssia. Naisten kausi oli myös täynnä ylämäkeä joukkueen sisäisien ongelmien takia.

Kausi 2006 oli uudelleen organisoinnin kausi. Edellisen vuoden heikko menestys taloudellisesti kuin pelillisesti oli nollattava ja lähdettävä uusin voimin hakemaan menestystä. Kauden päätavoitteeksi asetettiin seuran vaahteraliiga kelpoiseksi saattaminen. Tavoite oli kova mutta siinä onnistuttiin. Pelaaja rintamalla oli vilkasta jälleen kerran. Vanhoja pelaajia tuli joukkueen avuksi kuten Jukka Pääkkönen ja Henry Ojansivu joista kumpikin osoitti kokemuksellaan tietä muuten nuorehkolle joukolle.

Osa edelliskauden vahvuudesta siirtyi muille paikkakunnille joissa pelattiin vaahteraliigaa. Nimet kuten Tuukat Pernu ja Hämäläinen olivat lähtijöiden joukossa. Petolaumassa aloitti myös paljon uusiakin kasvoja sekä jotkut juniorit taistelivat tosissaan edustuksen peli paikoista. Ehkä parhaiten juniori ikäisistä paikkansa lunasti .Super. Paavo Teittinen joka sai kutsun miesten maajoukkue leirille saakka. Tulokkaista voitaisiin mainita Antti Yläjärvi joka oli koko kauden hyökkäyksen aloittava guardi. Valmennus vastuun otti seuran puheenjohtaja Risto Laaksonen jonka metodit olivat hyvät. Kuten tilastot osoittavat. Joukkue opetteli talvella perus asiat uusiksi ja se näkyi kesällä kentällä.

Kausi oli pelillisesti lähes täydellinen menestys. Yhdeksän voittoa sekä 375 tehtyä pistettä joka muuten oli 105 pistettä enemmän kuin seuraavalla joukkueella ovat vain pari tilastoa joissa Jaguaarit hallitsivat kauden 2006 1-divisioonaa. Ainoan tahran Jaguaarien kauteen toi Varkaus Steelers joka maajoukkue tauon jälkeen onnistui voittamaan petolauman kotikentällään Säynätsalossa. Välierissä vastaan asettui ensimmäisellä ja viimeisellä kierroksella vastustajana ollut Tampere Saints joka oli lähes vastaan tulija kun Jaguaarit voittivat lukemin 50 . 8. Petolauma oli jälleen kerran Spagettimaljan kupeessa kiinni. Edellisen kerran näin oli käynyt seitsemän vuotta sitten. Vastaan asettui edellisten vuosien hallitnut Golden Spirit Demons Helsingistä. Ottelu oli jännittävä lähes loppuun saakka ja Jaguaarit onnistuivat kaatamaan demonit lukemin 27 . 16 (0 . 7). Pelilliset puitteet siis vaahteraliigaan oli saavutettu.

Kauden päätteeksi Jaguaarit palkitsivat parhaat pelaajansa päättäjäisissä. Joukkueen MVP-palkinnon sai ansaitusti Jussi Lindqvist joka oli lähes pysäyttämätön pallonkantaja. Vuodenhyökkääjä palkinto meni Jaakko Rautalahdelle joka oli vastaavanlainen ilmiö heitto hyökkäyksessä. Vuodenpuolustaja taas oli Lari-Pekka Martikainen joka saalisti petolaumasta eniten taklauksia. Vuodenlinjamies pystin pokkasi Jukka Pääkkönen joka oli koko divisioonan kovimpia linjapelaajia. Vuodentulokas taas oli Antti Yläjärvi.

A-junioreiden kausi oli pettymys. Kuudes sija runkosarjassa oli huonoin sitten 1999 vuoden jolloin Jaguaarien juniorit pelasivat a-nuorissa ensimmäistä kertaa. Kausi alkoi kylläkin kahdella voitolla mutta päättyi se päättyi kahteen tappioon ja pistesuhteen ollessa -1 oli sijoitus sen mukainen. Positiivisena asiana oli selvästi se että joukkue oli nuori, mutta myös kokematon.

B-juniorit vastasivat Jaguaari perheen suurimmasta yllätyksestä. He nimitäin yltivät pienehköllä porukalla SM-hopeaan saakka. Kaudesta jäi kuitenkin pieni karvas maku suuhun koska finaali hävittiin yhteen virheeseen.

C-juniorit joutuivat kärsimään siitä että suurin osa heidän pelaajistaan oli jo pelannut A- ja B-junioreissa sekä muutama myös edustus joukkueessa saakka. Yksi voitto ja kuudes sija runkosarjassa ei ollut ihan sitä mitä ennen kautta lähdettiin hakemaan joten heidänkin kausi oli pettymys.