Jaguaarit tappio niskassa pudotuspeleihin

Jaguaarien edustusjoukkue hävisi Helsingissä Wolverinesille. 

Lähtökohdat otteluun olivat varsin selvät. Jaguaarien hyökkäyksen pitäisi pystyä pistekilpailuun Wolverinesia vastaan, sillä joukkueen heittohyökkäys oli ollut selkeästi Jaguaarien heittopuolustusta vahvempi joukkueiden edellisessä kohtaamisessa.

Jyväskylän hyökkäys ei kuitenkaan päässyt pisteiden makuun ahmoja vastaan. Ensimmäisellä puoliajalla Wolverines onnistui maalinteossa kolmesti Vincent Pervisin, Cedric Johnsonin ja Markus Huuskosen maaleilla ja tauolle mentiin näin kotijoukkueen 21-0 johdossa.

Toisella puoliajalla Johnson teki toisen maalinsa ottelussa. Lisäksi Wolverines-puolustus blokkasi Jaguaarien lentopotkun ja vei joukkueen jo viiden maalin karkumatkalle.

Kamppailun jo käytännössä ratkettua, tekivät Wolverinesin Johnson ja Pervis vielä maalin mieheen. Ottelu päättyi siis näin kotijoukkueen 49-0 ”murskavoittoon”.

Ykkösdivisioonan runkosarjaa on vielä jäljellä yhden viikonlopun verran. Jaguaareilla on tuolloin kuitenkin taukoviikko. Seuraavat keskisuomalaisten matsi tulee näin olemaan 19.8 tai 20.8. pelattava  välierä joko Kuopio Steelersiä tai tänään Jaguaareille runtua antanutta Wolverinesia vastaan.