Tuviala vahvistaa nopeaa hyökkäystä

Jaguaarien hyökkäyksen takakentältä löytyy kaudella 2018 nopeutta. Indians-kasvatti Santtu Tuviala on toinen uusista Jaguaarihyökkääjistä.

Terävät kuvat ja koripalloilijan kädet

Akseli Syrjänen Jaguaarien vuoden 2016 pelaajakuvassa

Kouvola Indiansin harvoja valonpilkkuja kaudella 2016 oli nuori laitahyökkääjä Santtu Tuviala (artikkelikuvassa). Opiskelut toivat Tuvialan Jyväskylään ja kesällä 2017 hän piti välivuoden jenkkifutiksesta. Koripallotaustan omaava Tuviala omaa varmat, pehmeät kädet. Tämän lisäksi hänestä kouliintui Troy Shoaten, Charles Wortin ym. valmennuksessa terävä kuvioiden juoksija.

Toinen Jaguaarien veitsenteräviä käännöksiä tekevistä laitureista on Akseli Syrjänen. Hän on jo parin vuoden ajan ollut harjoituksissa Jaguaarien parhaita laitahyökkääjiä, mutta koska taitoja löytyy myös muilta pelipaikoilta, häntä on revitty myös puolustuksen takakentälle ja pelinrakentajaksi. Mikäli Syrjänen saa 2018 keskittyä rauhassa laitahyökkääjän tehtäviin, tie kakkosdivisioonan parhaimmistoon ja farmisopimuksen mahdollistamana myös Steelersin Vaahteraliigamiehistöön on täysin mahdollisuuksien rajoissa. Akseli ei ole perheen ainut Jaguaaripelaaja kaudella 2018, sillä jo aikaisemmin Jaguaarit julkisti hänen veljensä Lenni Syrjäsen sopimuksen. Veljekset ovat toisen polven jenkkifutareita, sillä heidän isältään Pekka Syrjäseltä löytyy pelikokemusta 1980- ja 1990-luvuilla Jyväskylää edustaneen Rangersin paidasta.

Myös pallonkantajilta löytyy nopeutta

Jaguaarien pallonkanto-osasto vaikuttaa tämän hetken sopimustilanteen perusteella myös nopealta. Vahvojen voimajuoksijoiden sijaan kokoonpanosta löytyy pikemminkin nopeita kuvioiden juoksijoita, joita voidaan käyttää sekä keskushyökkääjän että laitahyökkääjän paikalla.  Viime kauden 1.divisioona joukkueesta Eetu Mälkiän jatko on tärkeä asia. Uutena pelaajana Jaguaarihyökkäykseen liittyy Kaarle Silander, joka on pelannut keskushyökkääjänä ja laitahyökkääjänä East City Giantsissa sekä Rovaniemi Nordmenissä. Heidän lisäkseen edustuksessa viime kaudella debytoinut, mutta pääosin junioreissa ja Piratesissa pelannut Kalle Leppänen on todella ketterä pelaaja, joka taitaa sekä keskushyökkääjän että laitahyökkääjän tontit.

Pelaajien profiilin perusteella vaikuttaa tässä vaiheessa siltä, että Jaguaarit perustaa totutusti hyökkäyspelinsä identiteetin nopeuteen ja heittopeliin.

Eetu Mälkiä jatkaa Jaguaarien hyökkäyksessä. Kuva: The Hilarious Hobbit

Tsekkaa videolta lisää keskushyökkääjän ja laitahyökkääjän pelipaikasta

Julkaistut sopimukset 24.11.2017 :

  • Santtu Tuviala WR
  • Akseli Syrjänen WR
  • Kalle Leppänen WR / RB
  • Eetu Mälkiä RB / WR
  • Kaarle Silander RB / WR
  • Kristian Luukkonen DB
  • Vertti Roininen DB
  • Lenni Syrjänen DB
  • Mathias Suutari DB

Lisää sopimuksia luvassa lähiaikoina… Stay tuned…

 

 

Artikkelikuva: Marko Kekki